|
Old Bank on ravintoloiden aatelia
Oluenhakumatka Saksaan 2005
Maanantai 2.5.2005
Lähdimme Turusta, Hangon kautta Saksaan. Tarkoituksenamme oli tuoda
Bambergin alueen Kuuluisia savuoluita ja muita Baijerin alueelle
tyypillisiä oluita. Matkaan lähti kolme iloista veijaria: Matti ja Petri
Bankista ja Jake Jyväskylän Old Brick`s Inn`stä. Lautan saavuttua klo.
18.00 Rostockiin, suuntasi pakettiauto Berliinin kautta Bambergiin
(n.600 km).
Keskiviikko 4.5.
Aamupäivällä ostetaan ensimmäiset oluet. Brauerei Spezial on toinen
Bambergin kuuluisista savuoluen tuottajista. Panimon ravintola on
todella viihtyisä ja huokuu panimon historiaa. Ostimme mukaan panimon
vehnäolutta ja savumärzeniä. Panimon henkilökunta oli ystävällistä ja
ylpeitä siitä että heidän oluttaan haetaan aina Suomesta asti.
Torstai 5.5.
Helatorstai on täälläpäin suuri juhlapäivä ja väki kokoontuu
ravintoloihin ystävien ja sukulaisten joukkoon. Me lähdimme aamulla
aikaisin ajelemaan kohti Rossdorfin pikkukaupunkia, jossa sijaitsee
Sauerin pienpanimo. Maisteltuamme Christian Sauerin opastuksella panimon
oluita, päätimme ostaa mukaan Rossdorfer Hefe Weisseä ja Urbräuta.
Kaupunki oli todella hiljainen, olivat ilmeisesti jossain juhlimassa
Helatorstaita.
Matka jatkui kohti Lohndorfia. Matkalla kävimme muutamalla pienpanimolla
toteamassa että ne olivat pyhänä kiinni.
Lohndorfissa kävimme Brauerei Hölzleinillä jonka Täyteläinen Vollbier
sai matkamiehen kuivan kurkun kostutettua. Ostimme tätä janonsammuttajaa
mukaan, jotta myös Suomalaiset saisivat huuhdella kuuman kesäpäivän
terassipölyt tällä loistavalla olusella.
jatkoimme kohti pikkiriikkistä Würgaun kaupunkia jossa sijaitsee
Hartmannin Panimoravintola. Koko kaupunki tuntui olevan kyseisessä
ravintolassa ja henkilökunnalla oli todella kova kiire. Tästä huolimatta
itse vanha herra Hartmannilla oli aikaa palvella meitä. Hänen
ihmetyksensä oli suuri kun kerroimme olevamme Suomesta asti ja tulleemme
ostamaan olutta isolla autolla. Maistettuamme panimon valikoimaa
päätimme tuoda kolmea, mielestämme makoisinta olutta: Felsen Weisse,
Erbschänk 1550 ja Felsentrunk. Voi sanoa että Felsen Weisse nautittuna
aurinkoisella terassilla, löysi tiensä matkamiesten sydämmiin. Todella
herkullista!
6.5. Perjantai
Aamulla ajoimme Hellerin panimolle Bambergin vanhaan kaupunkiin. Heller
tekee kuuluisia Schlenkerlan savuoluita, joista Märzen ja Urbock ovat jo
entuudestaan Suomalaisille tuttuja. Panimo valmistaa herkullista
savuvehnäolutta josta pidimme erittäin paljon. Päätimme ostaa sitä
mukaan ja tarjota myös Teille mahdollisuuden maistaa tätä olut
erikoisuutta. Kadulla oli todella kova ruuhka ja lastaustilaa ei
löytynyt mistään, joten jouduimme käytännössä pysäyttämään liikenteen
hetkeksi. Baijerilainen ystävällisyys oli koetuksella kun liikenne ei
oikein päässyt Suomipojan ansiosta kulkeman. No selvittiin siitäkin.
Hellerin panimon vieressä on Bambergin uusin, viimevuonna avattu
Ambräusianumin panimo, jonka 7.8 % Bock-olut oli todella makoisaa.
Valitettavasti emme voineet seisottaa autoa kadulla yhtään kauempaa ja
kyseinen herkku jäi tällä kerta ostamatta.
Jatkoimme muutaman kilometrin Klosterbräun panimolle, joka on Bambergin
vanhin toiminnassa oleva panimo (1533) Saatuamme pitkä yrittämisen
jälkeen ison automme panimon pihaan, ostimme vaaleaa Maibockia ja
maltaista Schwärzlabieriä. Ruuhka alkoi olla niin läpitunkematon, että
matkamiehet päättivät suunnata pois kaupungista ja samalla koko maasta.
Ajelimme muutaman tunnin itään, Plzenin kaupunkiin Tsekkeihin. Plzen
tunnetaan Urquellin ( kaikkien vaaleiden lagereiden "kantaemo")
syntypaikkana. Väsyneet matkamiehet nauttivat panimon ravintolassa yhdet
Urquellit. Huhu kertoo että Urquell maistuu raikkaammalta paikanpäällä
ja kyllä se pitää paikkansa. Suosittelemme.
7.5. Lauantai
Oluet kyydissä ja suu hymyssä kohti Rostockia. Autossa istuminen alkaa
puuduttaa, mutta lastina olevat olutherkut tekevät matkasta vaivan
arvoisen. Rostockiin päästyämme kello alkoi olla jo melko paljon, joten
kaupungin tarkastelu jäi melko vähäiselle. Muutaman hotellin lähellä
sijaitsevan olutravintolan bongaamisen jälkeen tuli uni ongelmitta.
8.5. Sunnuntai
Lautta Suomeen lähtee vasta ilta yhdeksältä, mutta autoilla matkustavat
"saavat" alkaa laivaan jonottamisen jo viideltä.
Aika tahtoo tulla pitkäksi ja autossa istuminen kyllästyttää. Mutta
kyllä tämä tästä. Laivaan päästyämme jalat tahtoo saunaan.
9.5. Maanantai
Matka lähestyy loppuaan. Lautta saapui Hankoon illalla puoli kymmeneltä,
josta karavaani ajaa kohti Turkua ja Old Bankia.
saavuimme pankkiin puolilta öin. Purettuamme kuorman Pankin holveihin,
voimme ylpeänä sanoa että taas on tarjolla ainutlaatuisia
olutkokemuksia, Suomalaisille oluenystäville.
Saksa on maana hieno ja ihmiset ystävällisiä. Olutkulttuuri on hienoa ja
panimojen ja ravintoloiden historiaa kunnioitetaan. Suosittelemme Saksaa
olutmaana kaikille. Omalla autolla tai moottoripyörällä liikkuminen on
helppoa, sillä autobaanat ja hyvät tieopasteet helpottavat joutuisaa
liikkumista.
Tervetuloa maistelemaan tuomiamme oluita Ravintola Old Bankkiin Turkuun
ja Ravintola Old Brick´s Inn´iin Jyväskylään
|